Matt. 12: 46-50
Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kanssaan. Joku tuli sanomaan Jeesukselle: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi." Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Hyvää isäinpäivää kaikille kirkossa oleville isille! Isäinpäivä, äitienpäivä ja muut perhejuhlat saavat ajattelemaan omaa perhettään ja omaa toimintaansa perheessä. Sen vuoksi pohdimme tänään kirkossakin perheen teemaa. Aina nuo perhejuhlat eivät ole vain iloisia. Kun on menettänyt perheen jäsenen tai kun omaa perhettä ei ole, voi katkeruus nostaa päätään perhejuhlien aikaan. Kysymys miksi muut saavat iloita ehjistä perheistä, kun minulla ei sellaista ole, on todella kipeänä mielessä tänäänkin monella ihmisellä.
Nykypäivänä perhe- elämä ei aina ole helppoa. Ulkopuoliset paineet sille, mitä meidän tulisi töissä ja vapaa- ajallamme tehdä, vievät helposti aikaa perheeltä. Erilaisia perhemuotoja on paljon, eikä yksinhuoltajana oleminen, tai uusioperheen arki ole päivittäin ruusuista. Ongelmia ja kipukohtia mahtuu jokaiseen perheeseen. Kiire varjostaa liian monien vanhempien ja lastenkin elämää, kun pitäisi ehtiä harrastaa, käydä töissä tai koulussa ja pitää yhteyttä ystäviin. Liian usein jää halaus antamatta, liian usein sanomatta lapselleen, puolisolleen tai vanhemmalleen, kuinka rakas ja tärkeä sinä minulle olet. Liian moni vanhemmista on kotona aivan liian vähän lastensa kanssa.
Viime viikolla luin eräästä aikakauslehdestä tutkimusta isistä. Tutkimuksessa oli haastateltu nuoria perheen isiä ja äitejä muun muassa siitä mitä isät mieluiten touhuavat lastensa kanssa. Kaikkein tärkeimmäksi tutkimuksessa nousi kiireetön yhdessä olo. Nuoret isät haluavat antaa lapsilleen aikaa ja puuhailla heidän kanssaan yhdessä tavallisia arkipäivän asioita. Tosin moni vastanneista koki, ettei aikaa ollut tarpeeksi olla lasten kanssa. Moni meistä nykyisistä aikuisista on ehkä kipeästikin kokenut, ettei isältään saanut hellyyttä tai tarvitsemaansa rakkauden osoitusta. Se on kuulunut ajan mieskuvaan. Lukemani lehden tutkimuksen mukaan moni isistä on nykyisin ns. ”pehmoisiä”, jotka haluavat näyttää tunteensa lapsilleen. Asiat ovat siis ehkä menossa parempaan suuntaan.
Perhe on lahja. Se on annettu meille Jumalan luomislahjana. Jumala loi ihmisen kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Tämä tapahtui, koska Jumala näki näin olevan hyvä. Mies ja nainen tehtiin lisääntymään. Jumala on alkujaan tarkoittanut ihmisen elämään toistensa kanssa perheinä. Kun äiti ja isä pitävät toisistaan ja itsestään huolen, on lapsella turvallinen olo.
Emme vain osaa käyttää tuota meille annettua lahjaa oikein. Emme osaa tehdä perheen eteen tarpeeksi työtä. Kaikki eivät saa lapsia vaikka haluaisivat ja toiset eivät kykene huolehtimaan lapsistaan. Joskus on jopa parempi, ettei lapsen tarvitse asua vanhempiensa kanssa, vaan että hän saa uuden kodin. Sijaisperheitä tarvitaan enemmän kuin koskaan.
Tämän päivän evankeliumissa Jeesuksen veli ja äiti kyselivät Jeesusta opetuslapsilta. Jeesus vastasi: ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Perhe ei ole aina sitä mitä sen tulisi olla. Toiset ovat yksin ilman perhettään. Tällöin perheenä voivat toimia toiset kristityt.
Seurakuntaa verrataankin usein perheeseen ja kotiin. Seurakunnassa meidän tulisi välittää toisistamme, muistaa olla kiinnostuneita toistemme voinnista ja kantaa toisten huolia ja murheita. Seurakunnan tulisi olla paikka, johon voi palata silloinkin, kun on tehnyt jotakin väärää. Se on se paikka, jossa otetaan avosylin vastaan silloinkin, kun olemme tuhlaajapojan tavoin tuhlanneet omaisuutemme ja palaamme katuen. Seurakunnassa meidän ei tulisi kysellä missä olet ollut tai mitä olet tehnyt, vaan toivottaa tervetulleeksi.
Jeesus tarkoittaa Raamatun tekstissä, että kaikki ihmiset ovat meidän lähimmäisiämme. Meidän tulisi käyttäytyä heitä kohtaan samalla rakkaudella kuin perheenjäseniämme kohtaan. Ihmisinä me emme useinkaan kykene tähän. Juoruilemme ja katsomme pahantekijöitä peläten tai arvostellen. Emme kykene aina rakastamaan perheissämmekään, kuinka sitten osaisimme rakastaa tuntematonta?
Me tarvitsemme suuremman sylin. Meidän oma sylimme ei riitä rakastamaan perheissämmekään, saatikka sitten kaikkia maailman lähimmäisiä. Jumalan syli sen sijaan voi kantaa meitä ja auttaa meitä rakkauden tehtävässämme. Sillä vain se, joka on saanut rakkautta, voi sitä antaa. Jumala sulkee meidät syliinsä ja kantaa meitä vaikeuksissamme. Jumalan rakkaus antaa meille voimaa toimia perheissämme oikein silloinkin, kun murrosikäinen huutaa ja raivoaa, tai puoliso on töistä tullessaan uupunut.
Jumalan rakkautta me tarvitsemme apunamme myös, joka on Jumalan perhe. Jumala on rakastanut meitä suurimmalla mahdollisella rakkaudella. Hän on antanut poikansa kuolemaan puolestamme. Kun katsot tänään ympärillesi kirkon penkissä, tunnetko olevasi joukossa, jossa voita sanoa, nämä ovat minun sisariani ja veljiäni? Tunnetko olevasi kotona? Löytyykö meistä tukijoita toisillemme silloin, kun sitä tarvitsemme? Toisessa Raamatun kohdassa Jeesus sanoo olevansa ruumis. Me olemme sen ruumiin jäseniä. Seurakuntalaisina, Kristuksen ruumiin jäseninä meidät on kaikki kutsuttu vahvistamaan yhteenkuuluvuuttamme ja luomaan seurakunnasta kotia ja perhettä.
Meidän tehtävämme on luoda sellainen yhteisö, johon voi tulla silloin kun ei ole enää mitään muuta paikkaa johon mennä. Jumalan rakkauden avulla voimme luoda yhteisöä, josta turvan voisivat löytää nekin, jotka tulevat elämän poluilta rikkinäisinä ja haavoitettuina, ja jotka eivät ole saaneet kokea perheessään rakkautta. Heitä meidän tulisi rakastaa ja lohduttaa. Jokainen ihmisen poskelta vierähtänyt kyynel, on Kristuksen kyynel. Sillä rikkinäisiä ja keskeneräisiä ihmisiä varten Jeesus on kuollut. Ei niitä varten, joilla on kaikkea, vaan niitä varten, jotka itkevät eivätkä löydä lohtua.
Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kanssaan. Joku tuli sanomaan Jeesukselle: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi." Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Hyvää isäinpäivää kaikille kirkossa oleville isille! Isäinpäivä, äitienpäivä ja muut perhejuhlat saavat ajattelemaan omaa perhettään ja omaa toimintaansa perheessä. Sen vuoksi pohdimme tänään kirkossakin perheen teemaa. Aina nuo perhejuhlat eivät ole vain iloisia. Kun on menettänyt perheen jäsenen tai kun omaa perhettä ei ole, voi katkeruus nostaa päätään perhejuhlien aikaan. Kysymys miksi muut saavat iloita ehjistä perheistä, kun minulla ei sellaista ole, on todella kipeänä mielessä tänäänkin monella ihmisellä.
Nykypäivänä perhe- elämä ei aina ole helppoa. Ulkopuoliset paineet sille, mitä meidän tulisi töissä ja vapaa- ajallamme tehdä, vievät helposti aikaa perheeltä. Erilaisia perhemuotoja on paljon, eikä yksinhuoltajana oleminen, tai uusioperheen arki ole päivittäin ruusuista. Ongelmia ja kipukohtia mahtuu jokaiseen perheeseen. Kiire varjostaa liian monien vanhempien ja lastenkin elämää, kun pitäisi ehtiä harrastaa, käydä töissä tai koulussa ja pitää yhteyttä ystäviin. Liian usein jää halaus antamatta, liian usein sanomatta lapselleen, puolisolleen tai vanhemmalleen, kuinka rakas ja tärkeä sinä minulle olet. Liian moni vanhemmista on kotona aivan liian vähän lastensa kanssa.
Viime viikolla luin eräästä aikakauslehdestä tutkimusta isistä. Tutkimuksessa oli haastateltu nuoria perheen isiä ja äitejä muun muassa siitä mitä isät mieluiten touhuavat lastensa kanssa. Kaikkein tärkeimmäksi tutkimuksessa nousi kiireetön yhdessä olo. Nuoret isät haluavat antaa lapsilleen aikaa ja puuhailla heidän kanssaan yhdessä tavallisia arkipäivän asioita. Tosin moni vastanneista koki, ettei aikaa ollut tarpeeksi olla lasten kanssa. Moni meistä nykyisistä aikuisista on ehkä kipeästikin kokenut, ettei isältään saanut hellyyttä tai tarvitsemaansa rakkauden osoitusta. Se on kuulunut ajan mieskuvaan. Lukemani lehden tutkimuksen mukaan moni isistä on nykyisin ns. ”pehmoisiä”, jotka haluavat näyttää tunteensa lapsilleen. Asiat ovat siis ehkä menossa parempaan suuntaan.
Perhe on lahja. Se on annettu meille Jumalan luomislahjana. Jumala loi ihmisen kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Tämä tapahtui, koska Jumala näki näin olevan hyvä. Mies ja nainen tehtiin lisääntymään. Jumala on alkujaan tarkoittanut ihmisen elämään toistensa kanssa perheinä. Kun äiti ja isä pitävät toisistaan ja itsestään huolen, on lapsella turvallinen olo.
Emme vain osaa käyttää tuota meille annettua lahjaa oikein. Emme osaa tehdä perheen eteen tarpeeksi työtä. Kaikki eivät saa lapsia vaikka haluaisivat ja toiset eivät kykene huolehtimaan lapsistaan. Joskus on jopa parempi, ettei lapsen tarvitse asua vanhempiensa kanssa, vaan että hän saa uuden kodin. Sijaisperheitä tarvitaan enemmän kuin koskaan.
Tämän päivän evankeliumissa Jeesuksen veli ja äiti kyselivät Jeesusta opetuslapsilta. Jeesus vastasi: ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." Perhe ei ole aina sitä mitä sen tulisi olla. Toiset ovat yksin ilman perhettään. Tällöin perheenä voivat toimia toiset kristityt.
Seurakuntaa verrataankin usein perheeseen ja kotiin. Seurakunnassa meidän tulisi välittää toisistamme, muistaa olla kiinnostuneita toistemme voinnista ja kantaa toisten huolia ja murheita. Seurakunnan tulisi olla paikka, johon voi palata silloinkin, kun on tehnyt jotakin väärää. Se on se paikka, jossa otetaan avosylin vastaan silloinkin, kun olemme tuhlaajapojan tavoin tuhlanneet omaisuutemme ja palaamme katuen. Seurakunnassa meidän ei tulisi kysellä missä olet ollut tai mitä olet tehnyt, vaan toivottaa tervetulleeksi.
Jeesus tarkoittaa Raamatun tekstissä, että kaikki ihmiset ovat meidän lähimmäisiämme. Meidän tulisi käyttäytyä heitä kohtaan samalla rakkaudella kuin perheenjäseniämme kohtaan. Ihmisinä me emme useinkaan kykene tähän. Juoruilemme ja katsomme pahantekijöitä peläten tai arvostellen. Emme kykene aina rakastamaan perheissämmekään, kuinka sitten osaisimme rakastaa tuntematonta?
Me tarvitsemme suuremman sylin. Meidän oma sylimme ei riitä rakastamaan perheissämmekään, saatikka sitten kaikkia maailman lähimmäisiä. Jumalan syli sen sijaan voi kantaa meitä ja auttaa meitä rakkauden tehtävässämme. Sillä vain se, joka on saanut rakkautta, voi sitä antaa. Jumala sulkee meidät syliinsä ja kantaa meitä vaikeuksissamme. Jumalan rakkaus antaa meille voimaa toimia perheissämme oikein silloinkin, kun murrosikäinen huutaa ja raivoaa, tai puoliso on töistä tullessaan uupunut.
Jumalan rakkautta me tarvitsemme apunamme myös, joka on Jumalan perhe. Jumala on rakastanut meitä suurimmalla mahdollisella rakkaudella. Hän on antanut poikansa kuolemaan puolestamme. Kun katsot tänään ympärillesi kirkon penkissä, tunnetko olevasi joukossa, jossa voita sanoa, nämä ovat minun sisariani ja veljiäni? Tunnetko olevasi kotona? Löytyykö meistä tukijoita toisillemme silloin, kun sitä tarvitsemme? Toisessa Raamatun kohdassa Jeesus sanoo olevansa ruumis. Me olemme sen ruumiin jäseniä. Seurakuntalaisina, Kristuksen ruumiin jäseninä meidät on kaikki kutsuttu vahvistamaan yhteenkuuluvuuttamme ja luomaan seurakunnasta kotia ja perhettä.
Meidän tehtävämme on luoda sellainen yhteisö, johon voi tulla silloin kun ei ole enää mitään muuta paikkaa johon mennä. Jumalan rakkauden avulla voimme luoda yhteisöä, josta turvan voisivat löytää nekin, jotka tulevat elämän poluilta rikkinäisinä ja haavoitettuina, ja jotka eivät ole saaneet kokea perheessään rakkautta. Heitä meidän tulisi rakastaa ja lohduttaa. Jokainen ihmisen poskelta vierähtänyt kyynel, on Kristuksen kyynel. Sillä rikkinäisiä ja keskeneräisiä ihmisiä varten Jeesus on kuollut. Ei niitä varten, joilla on kaikkea, vaan niitä varten, jotka itkevät eivätkä löydä lohtua.
Kommentit