Moni meistä on katsellut televisiosta jotakin tosi tv- ohjelmaa, jossa pudotetaan ihmisiä kilpailun edetessä. Usein pudotettava on huonoin laulaja, heikoin kilpailija tai muuten epäonnistunut. Harvemmin pudotetaan joku sillä perustein, että se olisi ollut itselle tai lempikilpailijalleen pahin uhka, joskin tätäkin tapahtuu.
Yhteiskunnassamme ei ole muodissa pitää heikkojen puolia. Mitä vahvempi olet, sitä paremmin pärjäät kiihtyvällä tahdilla etenevässä oravanpyörässä. Mitä vähemmän sinä käytät aikaa kiinnittämällä huomiota läheisiisi, sitä enemmän sinulla on aikaa käytettäväksi työhön ja sitä paremmat mahdollisuudet menestyä siinä.

On sanottu, että ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Nykyisin maailmassa ei välitetä tämän kaltaisista ajatuksista, vaan poistetaan ketjusta se heikoin lenkki, jotta siitä ei tarvitsisi välittää. Sama näkyy ihmisten käytöksessä. Kun sulkee silmänsä kodittomilta tai apua pyytäviltä, voi niiden olemassa olon unohtaa. On helppoa kävellä kerjäläisen ohi, kuin hän ei vaikuttaisi elämääni millään tavalla. Ja kuitenkin, jos sinä et pysähdy, pysähtyykö kukaan muukaan?

Näin joulun alla radiossa ja televisiossa on mainoksia, joissa muistutetaan pitämään vähempiosaisista huolta. Mainostetaan joulupatoja, keräyksiä, myyjäisiä, arpakalentereita sekä toisenlaisia joululahjoja. On hyvä, että keräyksiä on olemassa, ja että niitä mainostetaan. Mutta eikö apua tulisi antaa muulloinkin kuin vain jouluna? Kattavatko joulukeräykset kaikki suurimmat avuntarvitsijat? Ja joulunkin alla moni meistä kävelee tyytyväisenä myhäillen joululahjaostokset kainaloissaan keräyslippaan ohi ajatellen, ettei ole minun asiani puuttua.

Kun avuntarvitsijaa ei näe, on helppo kävellä ohi. Mutta kuinka moni voi kuunnella kylmäsydämisenä tuttavaa, jonka yritys on mennyt konkurssiin, ja jonka lapset jäävät tänä vuonna ilman joulua?

Tämän päivän evankeliumissa Johannes Kastaja toteaa Jeesuksesta: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi" Heikkous ei ole meidän ihanteenamme, ja siksi tuota lausetta on vaikea ymmärtää. Johannes kastoi ihmisiä ennen Jeesusta, ja teki tietä Jeesukselle. Hänen tehtävänsä alkoi olla evankeliumin tapahtuma- aikaan hoidettu, Jeesus oli aloittanut oman työnsä. Johannes ymmärsi, että hänen tehtävänsä oli kunnioittaa Jeesusta ja iloita Hänen teoistaan.

Johannes ymmärsi, ettei hänen tullut kehuskella omilla teoillaan, vaan raivata tie Jeesukselle. Johannes teki Jumalan hänelle antamaa tehtävää. Joulun ajan valmistautumisessa on kaikkein tärkeintä jättää itsekkyytensä vähemmälle, ja tehdä tilaa Vapahtajan syntymäjuhlalle. Siksi vietämme paastoa, hiljentymisen ja mietiskelyn aikaa ennen joulua. Minun on pienennyttävä, jotta Jeesuksella olisi mahdollisuus tulla minun jouluuni. Ja kun minä pienennyn, pääsee Jumalan tahto minussa tekemään työtään. Se sytyttää tahdon auttaa muita ihmisiä ja vain se voi sytyttää aidon rakkauden.

Kynttilä tuo palaessaan paljon hyvää ympärilleen. Se valaisee ja lämmittää, mutta samalla se itse pienenee palaessaan. Kynttilä on vertauskuva siitä, millainen meidän jouluvalmistautumisemme tulisi olla. Kun minä en pidä niin suurta ääntä itsestäni, jätän tilaa sille kaikelle hyvälle, mitä minä voin muille tehdä.

Jumalan tahto on se, että rakastaisimme lähimmäistämme niin kuin itseämme ja Jumalaa yli kaiken. Silloin on itseään pienennettävä, jotta voisi uskoa Jumalaan ja toteuttaa Hänen käskyjään rakastamalla lähimmäisiään. Kaikkein eniten meidän tulisi rakastaa niitä, jotka vähiten rakkauttamme ansaitsevat.

Ja kuitenkin. Sekö on rakkautta, kun haluan toisen ihmisen muuttuvan mieleni mukaiseksi? Tai se, kun hukutan läheiseni toistaan hienompiin lahjoihin? Tai se, kun teen itse kaiken ja syytän sitten toisia osallistumisen puutteesta. Vai sekö kun käperryn itseeni, enkä uskalla luottaa. Miten vaikeaa on rakastaa sitä luokkatoveria, joka on maailman ärsyttävin tai vanhempia silloin kun he huutavat kotiintuloajoista. Kuinka vaikea onkaan rakastaa juoppoa, joka hukuttaa kaiken elämänsä pulloon?

Emme siinä koskaan onnistu. Me emme ole koskaan tarpeeksi epäitsekkäitä rakastamaan meille epämieluisia ihmisiä. Siksi meillä ei ole joulun alla mitään muuta tuotavaa Jumalalle, kuin virheemme, epäonnistumisemme ja itsekkyytemme. Ja Hän ottaa meidät vastaan sellaisenaan. Hän hyväksyy sinut ja minut juuri sellaisena ja vain Hän voi tehdä meidän sydämiimme tilaa sille rakkaudelle, mikä sinne kuuluu. Kun Hän rakastaa meitä, me voimme oppia edes hiukan rakastamaan muita. Mikäpä olisikaan suurempi ihme, kuin se, että huomaisimme pienen rakkauden murun sydämessämme edes joulunaikaan ja toimisimme sen rakkauden vaatimalla tavalla.

(isosen esittämänä)

Pieni kynttilä,
kun sinä olet kanssani täällä huoneessa,
en pelkää.
Pieni kynttilä,
kun sinä lämmität kylmää kättäni,
minun on hyvä olla.
Olisi varmasti hauskaa
osata valaista ja lämmittää
niin kuin sinä-

Pieni kynttilä,
sinä olet tänään pienempi kuin eilen!
Itketkö sinä?
Jotain aivan kuin kyyneleitä
vierähti juuri alas.
Sitäkö sinä itket,
että tulet aina pienemmäksi,
sinä pieni, rakas kynttilä?

Mutta minä,
minä tahdon kasvaa suuremmaksi.
Kerran olen yhtä suuri kuin isä.
Silloin näytän,
mitä osaan
ja kaikki katsovat ja ihmettelevät minua.

Pieni kynttilä,
voi, kuinka sinä raukka olet pieni!
Minä sammuttaisin sinut,
että et kuluisi aivan loppuun,
mutta minä tarvitsen sinua,
kun on pimeä ja kylmä,
ja sinä valaiset ja lämmität.

Pitääkö aina tulla pienemmäksi,
että voi valaista ja lämmittää?

-Mirjami Lähteenkorva-