Evankeliumitekstissä Jeesus on fariseuksen luona ruokailemassa. Samaan aikaan syntinen nainen tuli Jeesuksen luokse ja alkoi itkeä. Luukas kertoo evankeliumissaan Jeesuksen aterioineen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Jeesuksen aikana yhteinen ateria oli hyvä ja luonteva tapa seurustella kuten vielä nykyisinkin. Jeesuksen tapa syödä kaikenlaisten ihmisten kanssa herätti närkästystä toisissa ihmisissä. Hän sai kritiikkiä osakseen siitä, että söi tullimiesten ja syntisten kanssa.

 

Tällä kertaa Jeesus oli kuitenkin aterialla fariseuksen, oppineen ja yhteisössään hyvin arvostetun ihmisen luona. Fariseukset varjelivat juutalaisten puhtaussääntöjä, ja haluavat syödä puhtaasti. Kuitenkin itämaisiin tapoihin kuului, että ovet olivat avoinna aterioinnin aikana, jos joku halusi tulla tapaamaan ruokavieraita. Tämän vuoksi nainen uskaltautuu fariseuksen kotiin tapaamaan Jeesusta. Puhtaussääntöjen vuoksi fariseus tuskin olisi toivonut syntistä naista kotiinsa, joten ei ihme, että hän vaikuttaa Luukkaan mukaan närkästyneeltä naisen tulosta.

 

Naisen syntien laatua ei evankeliumissa kuvata. Kuitenkin todennäköistä oli, että kyseessä oli prostituoitu, joka oli vain tätä ammattia harjoittamalla voinut ostaa itselleen alabasteripullon. Nainen ei ollut tervetullut tähän taloon, minkä vuoksi meneminen sisään vaati suurta rohkeutta, vaikka ovet olivat aterioinnin aikana avoinna.

 

Evankeliumitekstissä asetetaan vastakkain yhteisössään arvostettu mies ja halveksittu nainen. Kuitenkin asetelma kääntyy päinvastoin, naisesta tulee uskonsankari ja fariseuksesta epäuskoinen.

 

Kertomus keskittyy naisen armahtamiseen. Nainen ei puhunut sanaakaan, mutta hänen tekonsa olivat paljon puhuvat. Teot osoittivat aitoa nöyrtymistä ja katumusta. Nainen osoitti katumusta pesemällä Jeesuksen jalat kyynelillään, kuivaamalla ne hiuksillaan ja valuttamalla synninteon palkkarahoilla ansaitsemansa kalliin voiteen Jeesuksen jaloille. Naisen käytös ilmaisi uskoa. Tekstissä käytettiin passiivimuotoja, oikeastaan Jumala antaa naiselle hänen syntinsä anteeksi, Jeesus vain julistaa tapahtuneen tosiasiaksi. Kuitenkaan meille asialla ei ole suurta merkitystä, kuten ei ollut synninpäästön kuulleille ateriapöydässäkään. Jeesus ja Jumala toimivat anteeksiannossa yhteistyössä. Saiko syntien anteeksisaaminen aikaan rakkauden naisessa, vai antoiko naisen rakkaus mahdollisuuden syntien antoon?

 

Tällä ei Luukkaan mukaan ole suurta merkitystä. Pääasia oli, että nainen sai syntinsä anteeksi ja pelastui. Usko pelastaa naisen, ja hän voi mennä rauhassa. Kertomus julistaa armoa syntiselle ihmiselle. Vaikka fariseus epäilee, tietääkö Jeesus millainen nainen Häneen koskee, näkee Jeesus syntisen naisen teot paremmin kuin fariseus.

 

Kertomuksessa painotetaan uskoa pelastuksen perustana. Syntien anteeksisaaminen synnyttää uskoa ja avaa näin tien kohti pelastusta. Juutalaisuuden mukaan epäpuhtaus levisi kosketuksen kautta. Kuitenkin Jeesuksen toiminnassa tapahtuu päinvastoin. Kun Hän koskettaa, levittää Hän puhtautta koskemaansa ihmiseen.

 

Luukkaan vertaus velallisista selvittää meille myös fariseuksen ja naisen suhdetta. Syntisen naisen synnit ovat moninkertaiset fariseukseen nähden, mutta myös hänen synnintuntonsa ja katumuksensa olivat toista luokkaa. Fariseus, joka ei ollut paljonkaan syntiä tehnyt, ei osannut katua vähiäkään, vaan luotti hyvien tekojensa korvaavan muutamat erehdykset. Nainen tiesi, ettei hän teoillaan ollut saavuttanut mitään hyvää, ja hän tarvitsi armahdusta. Kuitenkin vertauksen mukaan molemmat rikkomukset tai velat annetaan anteeksi.

 

Ehkäpä Jeesuksen kutsuminen kotiinsa osoitti riittävästi, että fariseus halusi kuulla Jeesuksen opetusta, ja tulla osalliseksi pelastuksen mahdollisuudesta. Virhe vain oli siinä, että hän piti itseään naista parempana ja naista toivottomana tapauksena pelastuksen kannalta. Kukaan meistä ei ole synnitön. Ja usein eniten pahaa tehneet osaavat aidoimmin katua tekojaan. 

 

Toisen maailmansodan jälkeen Auschwizin keskitysleirille kokoontui joukko tiedemiehiä, filosofeja ja kirjailijoita pohtimaan, miten tällaiset kauheudet voitaisiin estää. Miljoonia juutalaisia, vammaisia, kommunisteja, kristittyjä ja muita toisin ajattelijoita oli järjestelmällisesti tapettu. Näin ei saanut tapahtua enää. Miten se olisi estettävissä?

 

Ensiksi he pohtivat voisiko tällaista tapahtua muualla kuin Saksassa. Olivatko saksalaiset jotenkin pahempia ihmisiä kuin muut. He tulivat keskustelussa tulokseen, että tämä voisi tapahtua missä vaan. Ja että jokainen heistäkin olisi voinut tietyissä olosuhteissa olla osallinen joukkotuhoon.

 

He tiesivät. Minä olen Kristuksen ristiin naulaaja, pilkkaaja ja kavaltaja. Minäkin olen tehnyt väärin, ja olen syntinen. On tärkeätä tunnistaa oma pahuus. Vain sen tunnustamisen jälkeen on oikea rakkaus mahdollinen.

 

Ei niitä miljoonia ihmisiä keskitysleirissä tappaneet huonot ihmiset, vaan hyvät ihmiset. Muita paremmat ihmiset. Niin kauan kun ihminen sanoo olevansa hyvä ihminen, hän nousee huonojen ja epäkelpojen ihmisten yläpuolelle. Niin kauan kuin ihminen sanoo olevansa hyvä ihminen, niin kauan maailmassa soditaan ja tapetaan. Kaikki tapahtuu, koska joku on niin arvokas, että voi käyttää toista hyväkseen, esineellistää toisen ihmisen, kaltaisensa. Hyvääkin tehdessään hyvät ihmiset saavat pahaa aikaan, asettuessaan autettavan yläpuolelle.

 

Mutta huono ihminen, hän ei ole toisen yläpuolella. Mikä minä olen toista kivellä viskaamaan, kun itsekin olen tieltä pois kulkenut. Huono ihminen tuntee heikkoutensa ja taistelee niitä vastaan, ne pysyvät kurissa. Ei omaa huonouttaan sureva ihminen voi tehdä holtittomasti pahaa.

 

Tarvitaan siis syntiensä näkemistä ja niiden anteeksipyytämistä. Enempää ei tarvita, enempään me ihmiset ei pystytä, eikä aina siihenkään. ”Muista minua syntistä Kristus.” Tuo huokaus riittää uskoksesi. Enempää ei sinulta vaadita.

 

Jumalan pyhyys on tullut arkeen. Hän itse on elänyt ihmisen elämän ja matkaa nyt kohti ristiä, kohti kuolemaa, johon mekin olemme syyllisiä. Häntä voidaan palvella vain palvelemalla kärsiviä, mitään muuta uhria ei hänelle voida antaa.

 

Rakastaako kukaan minua, sellaisena kuin olen muuttamatta, syyttämättä?

Sitä kysyn ajaessani yksin öisellä autiolla tiellä.

Näen äitini lempeät silmät. Ne sanovat: kyllä, ja ryöväri ristiltään kuiskaa: kyllä, kyllä.

 

Tämän rakkauden tähden mekin saamme uskoa siihen, että Jeesuksen armo ulottuu meillekin samoin kuin syntiselle naiselle. Ei siihen tarvita sanoja, Jumala näkee meidän sisimpämme. Hän tunnistaa aidon katumuksen. Hänen lapsikseen meidät on kastettu ja uskon kautta, heikonkin uskon kautta me saamme armon ja ansaitsemattoman rakkauden osaksemme.