Evankeliumi: Matt. 26:17-30
Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?» Jeesus sanoi: »Menkää kaupunkiin.» Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: »Opettaja sanoo: 'Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.'» Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.
Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: »Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.» Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: »Herra, en kai se ole minä?» Jeesus vastasi heille: »Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.» Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: »Rabbi, en kai se ole minä?» »Itsepä sen sanoit», vastasi Jeesus.
Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.» Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: »Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.»
Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.


Kristus sanoo saman nyt meille, Sinä olet kavaltaja. Säikähdän: En kai se ole minä. Minä tiedän, minä se olen, juuri minä. Minä olen valmis myymään kalleimpani. En kai se ole minä. Juuri minä se olen

Näet kadulla makaavan miehen, ajattelet, että hän on juovuksissa ja omaa syytään tuossa kunnossa. Kävelet ohi ja unohdat koko asian. Oikeasti mies oli saanut sydänkohtauksen, ja sinä olisit voinut pelastaa hänen henkensä. Mitä oletkaan tehnyt? En kai se ole minä? Juuri sinä se olet.

Ystäväsi kertoo sinulle suuren huolensa, jota hän ei ole uskaltanut kertoa kenellekään muulle. Sinä menet ja juoruat siitä teidän yhteiselle tuttavallenne. Ystävä joutuu asian takia vaikeuksiin. Mitä oletkaan tehnyt? En kai se ole minä? Juuri sinä se olet.

Kirkko on ikävä instituutio. Se laittaa kerta kerran jälkeen ihmisen katsomaan omaa pahuuttaan. Mieluummin keskittyisimme kaikkeen kauniiseen ja upeaan. Miksi pahuutta ja kärsimystä olisi muistettava? Siksi, että me voimme tehdä niille jotakin. Siksi ne on tunnistettava. Vain kun tunnistamme pahuuden itsessämme, voimme sitä välttää.

Voit sanoa: Minä en ole kavaltaja. Minä olen hyvä ihminen.

Mutta se on pahaa puhetta. Se on vaarallista puheetta, joka tekee pahuudelle tilaa.

Toisen maailmansodan jälkeen Auschwizin keskitysleirille kokoontui joukko tiedemiehiä, filosofeja ja kirjailijoita pohtimaan, miten tällaiset kauheudet voitaisiin estää. Miljoonia juutalaisia, mielisairaita, vammaisia, kommunisteja, kristittyjä ja muita toisin ajattelijoita oli järjestelmällisesti tapettu. Näin ei saanut tapahtua enää. Miten se olisi estettävissä?

Ensiksi he pohtivat voisiko tällaista tapahtua muualla kuin Saksassa. Olivatko saksalaiset jotenkin pahempia ihmisiä kuin muut. He tulivat keskustelussa tulokseen, että tämä voisi tapahtua missä vaan. Ja että jokainen heistäkin olisi voinut tietyissä olosuhteissa olla osallinen joukkotuhoon.

He tiesivät. Minä olen Kristuksen ristiinnaulaaja, pilkkaaja ja kavaltaja. Minäkin olen tehnyt väärin, ja olen syntinen. On tärkeätä tunnistaa oma pahuutensa. Vain sen tunnustamisen jälkeen on oikea rakkaus mahdollista.

Ei niitä miljoonia ihmisiä keskitysleirissä tappaneet huonot ihmiset, vaan hyvät ihmiset. Muita paremmat ihmiset. Niin kauan kun ihminen sanoo olevansa hyvä ihminen, hän nousee huonojen ja epäkelpojen ihmisten yläpuolelle. Niin kauan kuin ihminen sanoo olevansa hyvä ihminen, niin kauan maailmassa soditaan, tapetaan ja kouluissa kiusataan oppilaita ja opettaja. Kaikki tapahtuu, koska joku on niin arvokas, että voi käyttää toista hyväkseen, esineellistää toisen ihmisen,  kaltaisensa. Hyvääkin tehdessään hyvät ihmiset saavat pahaa aikaan, asettuessaan autettavan yläpuolelle.

Mutta huono ihminen, hän ei ole toisen yläpuolella. Mikä minä olen toista kivellä viskaamaan, kun itsekin olen tieltä pois poikennut. Ei oma huonouttaan sureva ihminen voi tehdä holtittomasti pahaa.

Mutta onko meillä varaa myöntää huonoutemme?

Kun Kristus on sanonut, yksi teitä on kavaltaja, sen jälkeen hän ottaa leivän ja viinin ja sanoo viinistä: Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta syntien anteeksiantamiseksi.

Kakkien puolesta. Sinulla on varaa katsoa sydämeesi. Vaikka löydän sisältäni pahuutta, minulla on oikeus olla olemassa. Kristus antaa verensä ja ruumiinsa meidän kaikkien huonojen ja heikkojen ihmisten tähden. Sinä saat olla sinä. Siksi meillä on varaa olla tietoisia omasta huonoudestamme, siitä että myös minussa asuu pahuus.

Minä olen Juudas . Kavallan Herrani läheisissä, ystävissäni tovereissani, ventovieraissa, kehitysmaiden kaukaisissa lähimmäisissä. Heidän tuskaansa olen syyllinen. Juuri minä. Olemme syyllisiä kaikki. Tässä asiassa ei ole erotusta ihmisen ja ihmisen välillä. Olen syyllinen. Mutta alttarille on katettu anteeksiannon ateria. Kurjim-mankin syntisen puolesta Kristus antaa ruumiinsa ja verensä. Vain hyville ja pyhille hän ei voi antaa mitään.