Olen tällä viikolla pitänyt koululaisten leirikoulupäivissä jumalanpalveluksia. Olemme ottaneet teemaksi luomakunnan sunnuntain ja olen puhunut lapsille luomiskertomuksen pohjalta luonnon ihmeellisyydestä.

Aloitan saarnan kertomalla pojasta, joka on isänsä kanssa pitkällä hiekkarannalla. Kuvittelepa niin pitkä hiekkaranta, että näet pelkkää hiekkaa ja seuraavana vastassa onkin meri. Poika ottaa käteensä hiekkaa ja miettii, koulussa on kerrottu, että kouralliseen hiekkaa voi mahtua jopa miljoonia hiekanjyviä. Poika kysyy isältään "Isä kuule, onko taivaalla yhtä paljon tähtiä, kuin tässä kädessä on hiekan jyviä?" Isä vastaa "Poikani, taivaalla on paljon enemmän tähtiä, kuin koko tällä rannalla on hiekanjyviä" Poika jää ihmeissään miettimään, että tähtiä täytyy olla tosi paljon.

Jutellaan koululaisten kanssa kuinka ihmeellisiä juttuja luonnossa on. Kysyn heiltä, mikä luonnossa on ihmeellisintä ja kauneinta. Ensimmäisenä päivänä sain vastauksia; apinat, kirahvit, puut, kasvit, eläimet...

Tänään vastaukset olivat hurjan hienoja. Eräs poika vastasi "Miusta ihmeellistä on se, mistä nuo aallot järveen tulee" ja toinen lisäsi "Nii, ja se miten talvella nurmi ei kuolekaan lumen alla, vaan aina keväällä tulee uusi nurmi"

Vau. Olen sanaton! Niin, luonto on ihmeellinen, ja siksi siitä pitäisi pitää huolta!