Evankeliumi: Joh. 14:1-7
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
 »Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.»
Tuomas sanoi hänelle: »Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?» Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.»
Halleluja (sarja 2)
 


Joka kevät hämmästyttää kuinka nopeasti omenapuut alkavat kukkia, ja kuinka hento runko voi saada niin voimakkaan kukkaloiston aikaan. Usein kukat myös lakastuvat nopeammin kuin uskoisikaan. Siitä muistaa kuinka haurasta ja katoavaa on kaikki elämä täällä maan päällä.

Tämän päivän teksti on monelle tuttu. Käytetäänhän sitä usein hautajaisten yhteydessä. Teksti onkin tähän tilanteeseen lohduttavuutensa ja sielunhoidollisuutensa tähden hyvin soveltuva. Kaikki ei pääty kuolemaan, vaan kristityllä on toivo elämästä Isän kodissa.

Jokainen meistä tietää, kuinka kotia valmistetaan odotetulle vieraalle. Siivotaan, tiskataan, laitetaan ruokaa ja sänky valmiiksi. Joissakin kodeissa saattaa olla tuttu myös tuskastus siitä, mihin vieraat saadaan majoitettua, ja mahtuvatko kaikki varmasti yöpymään. Isän kodissa tila ei lopu kesken. Taivaassa on monta
huonetta. Tilaa riittää jokaiselle.

Jeesus valmistaa omilleen asuinsijan kuin odotetulle vieraalle. Jeesus tulee takaisin ja noutaa omansa luokseen. Sen jälkeen ikuinen yhdessäolo on mahdollinen. Maan päällä ei aina kaikille riitä tilaa, mutta taivaassa ei ole tällaista ongelmaa. Jeesus siis menee meidän edeltämme valmistaakseen meille tien. Teksti edellyttää maailmaan historian joskus päättyvän. Kuva kertoo kristittyjen silloin olevan jälleen yhdessä Jeesuksen kanssa.

Jeesus sanoo: Älköön sydämenne olko levoton. Sydän merkitsee tekstissä tunteiden ja ajatusten tyyssijaa, siis koko ihmisen persoonallisuutta. Levottomuuteen ei ole mitään syytä, on syytä laittaa koko toivonsa, uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan. Toisinaan silloin kun elämä tuntuu kaikkein vaikkeimmalta ja huolet ahdistavat, tällainen luottamus on ainoa, joka kantaa eteenpäin. Aina emme ymmärrä kärsimystä tai sen perimmäistä syytä. Eivät opetuslapsetkaan alun perin ymmärtäneet, miksi Jeesus ristiinnaulittiin. Tällaisina hetkinä usko voi antaa voimavaroja jaksaa elämässä eteenpäin.

Silloin, kun elämässä kaikki palaset ovat murtuneet, ja millään ei tunnu olevan ahdistuksen ja surun keskellä merkitystä, silloin meissä saattaa syttyä toivo paremmasta. Voisiko olla, että jonakin päivänä pääsisimme kotiin, jossa ei ole itkua, ei murhetta eikä tuskaa. Voisiko jälleennäkeminen taivaassa kerran olla parempaa kuin mikään muu?

Ja tämä toivo taivaasta on se, mikä meille kristityille antaa voimia elää. Meille on annettu rajallinen aika täällä maan päällä. Meille on annettu tehtävä, jota voimme jokainen omilla lahjoillamme toteuttaa lähimmäisen parhaaksi. Mutta meille on myös määrätty hetki, jolloin kaikki maan päällä päättyy. Elämä ja kuolema kulkevat käsikädessä, emme tiedä hetkeä, jolloin on meidän aikamme lähteä. Kun rajallinen aikamme on täällä tullut päätökseen, saamme kristittyinä toivoa, että sen jälkeen meille on varattu huone Isän kodissa, jossa ajalla ei ole rajoja.

Taivas on Isän kodissa, siellä missä Jeesus on. Tie sinne pitäisi olla kaikille tuttu. Jeesus on jo evankeliumissa edellä kertonut omilleen toimintansa päämääristä. Siksi opetuslasten tulisi jo käsittää, mistä kristillisyydessä oikein on kysymys
Tuomas on jälleen tekstissä epäröijä. Hän esittää typerältä kuulostavan kysymyksen. Hän esittää rehellisen epäilynsä eikä tyydy vastauksiin, joita ei täysin kykene ymmärtämään. Toisaalta juuri tämä epäilevä kysymys antoi tilaisuuden ytimekkäälle vastaukselle. Tie taivaan kotiin kulkee Jeesuksen kautta. Muuta reittiä ei ole olemassa. Lunastaja on sekä tie että päämäärä. Hänen sanoissaan ja toiminnassaan Jumalan todellisuus näyttäytyy ihmiselle. Jeesus lahjoittaa omilleen ikuisen elämän.

Jeesus sanoo siis itse olevansa tie Isän luo. Kuvittele vaikkapa olevasi itsellesi oudossa kaupungissa kysymässä neuvoa päästäksesi perille johonkin kohteeseen. Vaikka saat hyvät ohjeet, perille pääsy ei ole aivan taattu. Mikäli reitti on monimutkainen, todennäköisesti jossain vaiheessa eksyt. Oletkin kääntynyt jostain risteyksestä väärään suuntaan. Yritit kuunnella vieraalla kielellä annettua opastusta mahdollisimman tarkkaan ja painaa joka mutkan mieleesi. Näin tehdessäsi unohdit jo puolet reitistä ennen kuin pääsit liikkeelle.

Jos taas neuvoja onkin valmis istumaan autoosi, hän kykenee johdattamaan sinut täsmällisesti oikeaan paikkaan. Jeesus toimii juuri näin. Hän itse on reitin neuvoja, joka koko ajan johdattaa oikeaan suuntaan. Tässä on perimmäinen syy, miksi kristityn ei tarvitse olla sydämessään levoton. Jeesus on valmis johdattamaan perille saakka. Hän ei jätä meitä pulaan, vaan on kanssamme silloinkin, kun emme sitä ymmärrä.

Se, joka tuntee Pojan, saa tuntea myös Isän. Taivaallisen Isän lähettämä Poika kertoo lähettäjästään. Taivaallisen Isän tuntemisen hetki on jo käsillä. Sitä ei tarvitse odottaa. Jumalan Pojan tunteminen riittää pelastukseen.

Kristillistä uskoa toisinaan on kritisoitu siitä, että siinä keskitytään liiaksi tuonpuoleisuuteen, jolloin tämän maailman asiat unohtuvat. Kristillinen usko ei kuitenkaan merkitse maallisten asioiden unohtamista. Pikemminkin vakaumuksemme haastaa muuttamaan asioita siellä, missä ihmisarvoa
sorretaan tai poljetaan. Kristillinen usko haastaa muutokseen, yhteisen hyvän etsintään ja toteuttamiseen. Jokainen voi omalla panoksellaan ja omalla tavallaan auttaa ihmisiä lähellä ja kaukana. Silloin voimme nähdä pienen palan taivasta jo maan päällä. Kristillisyys pitää esillä tasapainoisesti sekä tämän elämän hyvän etsintää että tuonpuoleista ulottuvuutta.