Evankeliumi: Luuk. 9:28-36

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: »Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.» Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!» Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.

 

Saarna

Jokaisella meillä on varmasti kokemus hetkestä, jolloin on saanut olla ihan rauhassa, kuunnella omia ajatuksiaan. Tämä hetki voi olla hiljaa vietetty hetki kirjan parissa kotisohvalla, juoksulenkki lammen ympäri tai jumalanpalvelus sunnuntaiaamuna. Nykyään järjestetään kiireisen elämän vastapainona hiljaisuuden retriittejäkin, joissa voi pysähtyä itsensä ja Jumalan kuuntelemiseen.

 

Hiljaisuudessa kuulee paremmin. Etenkin jos saa olla rauhassa ja hiljaa pidempään, saa hiljennettyä vaativien, häiritsevien ja turhien ajatusten hälyn itsessäänkin ja voi oikeasti kuulla itseään. Tällöin on mahdollisuus kokea myös Jumalan läsnäolo paremmin, kun antaa aikaa pysähtymiselle ja rukoukselle.

 

Päivän evankeliumissa Jeesus vetäytyi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa vuorelle. Jeesusta seurasi jatkuvasti ihmisjoukkoja ja nyt oli aika vetäytyä vähäksi aikaa syrjään rukoilemaan, kuuntelemaan Jumalaa ja puhumaan Hänelle.

 

Ennen tämän päivän evankeliumi katkelmaa, Luukkaan evankeliumissa edeltää kohta, jossa Jeesus kysyy opetuslapsilta kuka Hän heidän mielestään on. Pietari vastaa: ”Sinä olet Kristus, Jumalan voideltu” Ensimmäistä kertaa opetuslapset tunnustavat Jeesuksen Kristukseksi. Samassa kohtaa Jeesus kertoo opetuslapsilleen myös, että Hänen täytyy kärsiä paljon ja kuolla, mutta liittää tähän myös lupauksen ylösnousemuksesta.

 

Tämän aiemman kohdan perusteella tiedetään siis, että opetuslapsilla oli jo entistä tarkempi tieto siitä, että Jeesus oli Isänsä lähettämä ja kulkemassa kohti kärsimysten tietä. Kirkastusvuorella Pietari, Jaakob ja Johannes saavat nähdä Jeesuksen kirkastumisen ja kuulla Jumalan äänen.

 

Jumala ikään kuin vastaa Pietarille. Evankeliumissa kerrottiin, että kun Pietari sanoi haluavansa rakentaa majan vuorelle, peitti taivaan pilvi ja varjo tuli heidän päälleen. Jumala vastaa pimeydellä siihen, että Pietari haluaisi jäädä vuorelle, mutta sanat: ”Tämä on minun poikani, minun valittuni” on vastaus Pietarin aiempaan tunnustukseen. Jumala vakuuttaa Pietarille todeksi sen, että Jeesus on Hänen poikansa, Hänen valittunsa.

 

Näiden sanojen lisäksi Jeesus kirkastetaan vuorella ihan konkreettisestikin, opetuslapset näkevät Hänet hohtavan valkoisena Elian ja Mooseksen kanssa. Opetuslapsilla on hyvä ja turvallista olla, he voivat tuntea Jumalan läsnäolon. Tällöin Pietari tekee hyvin inhimillisen ehdotuksen: Tehdään majat tähän vuorelle, jotta voimme jäädä tänne, missä meillä on hyvä olla. Tällöin pilvi varjostaa paikan, ja Mooses ja Elia katoavat. Jumala sanoo Jeesuksen olevan Hänen poikansa. Ehkä Pietari tällöin muistaa aiemman keskustelun Jeesuksen kanssa ja sen, mitä Jeesus kertoi tehtävästään. Tällöin Pietarikin ehkä ymmärtää ehdotuksensa olleen hiukan itsekäs.

 

Jeesuksen ja hänen läheistensä tuli aika lähteä eteenpäin. Matka jatkui, ja useat eri tehtävät odottivat. Jeesus kulki elämässään eteenpäin päämäärä mielessään. Hän näki tehtävänsä kokonaisuudessaan. Monta vertausta oli vielä kertomatta. Monta sairasta odotti parantamista. Opetuslapset piti varustaa omalle matkalleen. Monenlaisia asioita piti vielä opettaa. Kirkastusvuorelta oli aika laskeutua alas tavalliseen elämään erilaisten arkisten tehtävien pariin. Levähdyshetki oli ohi. Elämä jatkui. Opetuslasten hämmennyskin vaihtui myöhemmin asioiden oivaltamiseen ja syvempään ymmärtämiseen.

 

Elia ja Mooses kuvaavat tekstissä koko Vanhaa Testamenttia, Jumalan lakeja ja lupauksia. Mooses johdatti kansansa, 12 israelin heimoa pois orjuudesta. Samalla tavalla voisi ajatella Jeesuksen tietä opetuslasten parissa. Mooses kuoli ennen pääsyään luvattuun maahan. Jeesuksen matkakin päätyi Jerusalemissa ristille, mutta kertomus ei onneksi päättynyt tähän. Luvattu maa koitti kuoleman jälkeen tuonpuoleisuudessa: vielä ristillä Jeesus julisti parannuksen tekevälle ryövärille: ”Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa”.

 

Jeesus ei johdata tuota luvattua maata kohti vain opetuslapsiaan, vaan koko Jumalan valittua kansaa, kaikkia Hänen lapsiaan. Jokaisen, joka on kastettu Jumalan lapseksi ja uskoo Häneen, Jeesus tahtoo johdattaa kohti Taivasten valtakuntaa, mihin saamme kerran asettua asumaan meille valmistettuun asuinsijaan. Tuolloin saamme jäädä tuohon kirkkauteen ja hyvyyteen.

 

Jeesuksen tie kohti ristiä alkoi kirkastusvuorelta. Pikku hiljaa opetuslapsille kerrottiin Jeesuksen tehtävästä ja he saivat seurata tuota Jeesuksen tietä ja opetuksia. Jeesuksen tehtävä maailmassa oli tulla vapauttamaan meidät synnin orjuudesta, kuten Mooses vapautti kansansa Egyptistä orjuuden alta. Jeesus on kulkenut meidän puolestamme raskaan tien, jotta me saisimme vapautuksen synneistämme.

 

Jeesus ei jäänyt kirkastusvuorelle, vaan jatkoi matkaansa, vaikka tiesi mitä se tulisi sisältämään. Hän uskalsi kulkea eteenpäin, koska luotti Isäänsä ja tiesi, että tie oli kuljettava. Myös meidän on kuljettava elämässämme Taivaalliseen Isään luottaen. Hänellä on suunnitelma meidän elämämme varalle, eikä Hän jätä meitä yksin. Me emme saa jäädä hyviin ja rauhallisiin hetkiin nyt, vaan meidän tulee viedä eteenpäin niissä hetkissä kokemaamme Jumalan rakkautta. Vaikka tuntuisi paremmalta vain saada jäädä hyviin hetkiin, joissa tunnemme Jumalan läsnäolon, täytyy meidän kulkea eteenpäin. Saamme kuitenkin luottaa siihen, että meitä johdatetaan kulkemallamme tiellä ja, että Taivaan Isä on meidän kanssamme, mihin ikinä tiemme meitä viekään.